Ympäri

S-Market Kivistö pitää ovensa avoinna ensi yöstä alkaen yötäpäivää. Lähin vastaava ruokakauppa löytyy Jyväskylästä.

Lentoyhtiö Finnair peruu useita lentojaan maaliskuun lopussa vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Yhtiön tiedotteessa.

Yhdysvalloissa ei ole riittävästi koronavirustestejä, Valkoinen talo myöntää. Esimerkiksi New Yorkin kaupunki vetosi.

Suomen lastenlauluja | Bussilaulu + monta muuta lastenlauluaHenkilöautolla yksin liikkeellä ollut kuljettaja joutui tukalaan tilanteeseen perjantaina alkuillasta ajettuaan ulos.

Ahvenlammen liittymässä auto pyörähti ympäri ja perässä ajanut auto törmäsi siihen, ensimmäisen auton kuljettaja loukkaantui.

Lapista lähtöisin oleva mutta balkanilaisen musiikkitradition sydämenasiakseen ottanut Jaakko Laitinen & Väärä Raha.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Pörssiviikko alkoi noususuunnassa, kun keskuspankeilta odotetaan pikaisia elvytystoimia.

Ihmiset ympäri maailmaa ovat aloittaneet pääsiäispaaston. Paaston terveyshyödyt tai itsekurin koetteleminen kiinnostavat myös.

Renny Harlin ohjaa Luokkakokous 3 -elokuvan. Elokuva on jatkoa jättisuosituille, Solar Filmsin tuottamille Luokkakokous ja.

Elämää kuoleman jälkeen on Klaus Härön suoraviivainen elokuva surun hetkistä, läheisen kuoleman epävarmasta kohtaamisesta.

Astronomit ovat vuosikausia etsineet vastausta sille, miksi kotigalaksimme Linnunradan galaktinen kiekko on vääristynyt. Sen sijaan, että kiekko olisi tasainen, sen yksi puoli taipuu hieman alaspäin.

Ympäri maailmaa pilkataan Turvallinen Oulu hankkeen seksuaalikasvatusvideota. Nyt olisi hyvä mahdollisuus kaupungin johdolla.

Ruohonen esiintyi oopperataloissa ympäri maailmaa, mutta joskus myös pikkuveljiensä Matin ja Tepon kanssa. Tenori Seppo.